Muukalainen & yllätys.                                                                                                              

Maanantain kunniaksi kerrotaanpas pieni tarina.
Tilanteet sijoittuvat Leka-Hekan varhaisvaiheisiin, jolloin Lekkis oli vielä vain pieni ja viaton paholainen, eikä yhtään niin vaikutusvaltainen hirviö kuin nykypäivänä.
Kyllä kyllä, luit aivan oikein.
Vaikutusvaltainenpa hyvinkin.

Leka-Hekan valta ulottuu nimittäin nykyisin keittön ja wc:n lisäksi myös olohuoneeseen.
Ollaan Diktaattorin kanssa sovittu, että saan nykyisin nousta istumaan sohvalle ja satunnaisesti aamuisin katsella televisiota, heti sen jälkeen kun olen vienyt roskat ulos.
Kokonaiskatseluaika on toistaiseksi noin 3 minuuttia, mutta se kasvaa indeksissä vuosittain, jopa seitsemään minuuttiin.
Oltavat ovat siis aika mukavat.

No niin, puhutaanpas sitten hetki jostain kauniista,
siispä syöksytään suoraan lapsuuteen.

Kerran Pikku-Lekkis istuskeli imeskelemässä jäätelötötteröään mansikkakaupungin kesäisen kuumalla kivetyksellä, kun pyörällä ajoi ohi tummaihoinen mies.
Lekkis nuolaisi kädelleen valunutta jäätelöä ja korvat erottivat vieressä seisoskelleen, mehukattitonkkaa pyörittävän ukkoporukan kommentit pyöräilijästä.

"Nuokin on tulleet tänne, ne vie meidän työt ja vie meidän naiset".

Sanat painautuivat lujasti mieleen.
Lekkis nuoleskeli suupieliään ja nakkasi roskat maahan, vitut ympäristöstä, pohdiskeli pikkuanarkisti mielessään.
Nuo ovat tulleet viemään meidän työt ja naiset.
Eihän Lekkis juuri ymmärtänyt mitä tämä kaikki tarkoitti ja jatkoi matkaansa kauppaan hakemaan toisen jäätelön ja kolme pussia karkkia.

Vuosia kului ja Leka-Heka kasvoi yhä vain suuremmaksi ja suuremmaksi.
"Varmaan satakiloiseksi"
kuului eräskin mummeli ääneen pohdiskelleen, eräässäkin jouluisessa ruokapöydässä.
Ihan sama, tuumi Lekkis, sillä ne ovat tulleet viemään meidän työt ja naiset.

Kului vielä vuosia ja karamellit sekä jäätelöt saivat rinnalleen kuplivan ihanuuden: siiderin.
Makean tahmealla medellä Lekkis huuhteli mustuvaa ja alati pienenevää sieluaan sekä ravitsi ainaisen nälkäistä vatsaansa ja mietiskeli mantraa, jonka oli lapsena kivetyksellä kuullut.
Ne vie meidän työt ja naiset.

Vielä parivuotta hurahti eteenpäin ja Leka-Heka pääsi yläasteelta.
Elämänkoulun alkaessa samana päivänä, löytyi Lekkis luonnollisesti itsekin pyörittämästä mehukattitonkkaa ringissä, niiden samojen hamppien kanssa, jotka pitkistä talvista huolimatta, olivat yhä elossa ja jotka kauan sitten olivat iskostaneet sen lauseen kasvavan neitokaisen mieleen.

Taas ohi ajeli tummanpuhuva mies pyörällään.

Silloin Lekkiksen päässä paloi sulake.
Leka-Heka päätti että nyt tilaisuus oli tullut.
Nyt tuon polkijan on aika muuttua sanoista teoiksi.
Niin Lekkis hyppäsi keskelle tietä pysäyttäen matkaajan ja tarttui ukkoa riveleistä kiinni ja ilmoitti:
Olet tullut tänne viemään meidän työt ja naiset.

Vuosia olen odottanut.
Olen pohdiskellut ja odottanut.
Kärsivällisesti vaan jaksanut malttaa, mutta nyt riittää.
Sinä olet tullut tänne viemään meiltä työt, niin kerroppa,
Tulitko viemään niitä minulta kun selkä palaneena keräsin mansikoita viikko tolkulla naapurin pellolla?!
Tai kun jynssäsin viideltä aamulla kaupan lattioita sillä nuhjuisella mopilla, veitkö minun työni silloin?
Tai kun soittelin ihmisten koteihin ja yritin kaupitella kaikkia niitä paskoja naistenlehtiä sokeille ja kuuroille vanhuksille ja erittäin kyrpiintyneille ukoille?
Tulitko?
ET TULLUT!

Sain tehdä ihan kaiken itse, etkä sinä koskaan tullut viemään niitä töitä minulta.
Ja vaikka minä miten persepuuduksissa istun kassalla, niin sinua ei näy eikä kuulu.
Vaikka niin luvattiin.
Kyllä pistää vihaksi.
Itse saa aina tehdä kaiken.

Entäs sitten se toinen.
Te tulitte viemään naiset!
Jos jotain minä olen, niin nainen.
NAINEN.
Olkoonkin, että myös aika-ajoin erittäin tärisevä ja vapiseva, epävakaa, krapulaansa itkevä huojuva torni.
Olkoonkin niin..
MUTTA VEITKÖ MINUA KOSKAAN?
MINNEKÄÄN?
IKINÄ??!!

Et. Et koskaan.
Et edes Särkänniemeen, vaikka miten olen tienposkessa peukalo perseessä liftannut.
Et vienyt.

Niin jatkui se näyttävä vaahtoaminen, kunnes.
Se mies katsoi Leka-Hekaa,
tarttui tämän kasvoista kiinni ja vaiensi meuhkaavan hullun hiljaiseksi suudelmalla.
Yllättäen, arvaamatta.
Siinä tienposkessa, kaikkien edessä.

Jopa Mehukatti pysähtyi hetkeksi kiertoradallaan, kun hämmästynyt joukkio todisti tätä tapahtumaa.
Se suuteli niin, että Leka-Hekasta tuntui että hänen päänsä humaltui ja ympäröivä maailma muuttui joksikin kauniiksi.. roskakatoksen seinämäksi.
Lujasti ja kauniisti.
Hetken aikaa.
Sitten päästi irti, vinkkasi silmää ja jatkoi matkaansa.
Sen koommin Lekkis ei ole tätä ulkomaalaisvahvistusta nähnyt.
Ja aluksi Leka-Heka luuli, että hän kuolisi.
Mutta ei.
Sen suudelman jälkeen Leka-Heka vasta syntyi.
Eikä hän unohda.

Tämä tarina ei ollut aivan tosi.
Leka-Heka ei koskaan ole ollut mansikkapellolla viikkoja.
Oikeasti vain viisi päivää.
Ei sitä perkelettä jaksa ketkään muut kuin venäläiset viikkoa pidempää, mutta kuulosti paremmalta sanoa noin.
Että  oikeasti olisin kärsinyt kamalasti.
Tai ollut loputtoman ahkera.
Valetta kaikki.
En oikeasti ole.

Tarinan opetus on se, että työt ei lopu kuin tekemättä, älä siis aloita.

Sitten lupaamaani yllätykseen!
Mystiselle ja sukupuolettomalle uudelle kommentoijalle (ja tietysti teille kahdelle muullekin) jouluinen tervehdys:

Ole hyvä Anonyymi, tässä täysin viaton
Joulu-Lekkis

Perkeleen vartijat.                                                                                                                          

Ajattelin ensiksi, että mentäisiin kerrankin suoraan asiaan.
Mutta ei voi.
TTIP-sopimus on nyt hyväksytty ja olen perkeleellisen vihainen.
Kyse on siis vapaakauppasopimuksesta joka lisää suuryritysten valtaa suhteessa valtioihin.
Mutta siitä ei sen enempää, sillä Leka-Heka ei todellakaan halua antaa itsestään kuvaa yhteiskunta-aktiivina, vaan zeniläisenä munkkina.
Siispä:
Kun kaikki menee päin persettä, anna sen tapahtua.

Ja sitten siihen asiaan.
Leka-Heka omaa viha-rakkaussuhteen auktoriteetteja kohtaan.
On siis pakko hieman murjoa virkavaltaa.
On olemassa onnistunutta tilanteen hallintaa sekä vastaavasti sen löysää puutetta.

Joskus siellä kaupassa istuskellessani ja ahmiessani sisuaskia, punaisen verestävät silmäni kohtaavat tilanteita, joissa tarvittaisiin varmuutta ja lujuutta.
Sitä että homma otetaan näppiin.
Milloin kaljaboksit vilahtavat vauhdilla kassahihnan väärältä puolelta, milloin joku yrittää pitkälleen sille makoilemaan.
Tai joku köyhä koittaa pakottaa muut asiakkaat maksamaan omat ostoksensa,
tai sitten yksinkertaisesti on niin baarikunnossa, ettei vain voi enää myydä yhtään enempää.
Niin kovasti kun haluaisikin myydä ihanan punaisena hehkuvan tölkin vilvoittavaa mettä.
Mutta..
Jos on sekä oksennellut että sammunut jonoon, täytyy jokin raja valitettavasti koittaa vetää, niin sydäntäraastavaa ja tylsää kuin se onkin.

Usein tällaisissa tilanteissa olisi positiivista, mikäli paikalla olisi tarkkaavainen, lihaksikas, pitkä, matalaääninen, tumma, päältä karkea mutta sisältä pehmeä, tyylikäs, hieman hikinen sekä erittäin teräväpiirteinen ja vihainen vartija varjelemassa juopunutta kulkijaa elämän harha-askelilta.
Joka itsevarman rauhallisesti ja päättäväisesti sanoisi minulle että krapulasi ei haittaa ja jos haluat säkyyn se käy ja voin tehdä sinulle mitä ikinä vain haluat ja me ryntäisimme ulos kaupasta hissiin kiihkeästi suudellen ja himolle antautuneena minä näyttäisin sille pimeyttä tihkuvan luolani, mutta se ei tuntisi pelkoa, vaan rohkeasti astuisi sisään ja kohtaisi sitä hallitsevan hevosenpään ja söisi sen ja pilkkoisi sihisevän käärmeen kappaleisksi miekallaan ja viikkotolkulla me antautuisimme tälle nautinnolle juopolle että anteeksi nyt on aika poistua kaupasta.

Mutta onko siellä?

Eipä ole.

Siellä on juuri rippikoulusta päässyt 37-kiloinen näppyposki, joka keskittyy joko
a) selailemaan älypuhelimellaan Iltalehteä
b) etsiskelemään kiiltävää pintaa, josta vähän väliä voi tsekailla omaa hentoista olemustaan
c) nojailemaan velttona johonkin jäätelöaltaaseen, kun enää ei millään jaksaisi seisoa suorana
d) hihittelemään asiakkaiden kanssa
e) HIHITTELEMÄÄN ASIAKKAIDEN KANSSA
f) esittelemään niitä Iltalehden jännittäviä uutisia meille muille työntekijöille
g) toivomaan että mitään ei tapahtuisi.

Ja sitten kun tapahtuu, se auktoriteetti riittää tasan tarkkaan oman nenän kaivamiseen.
Leka-Hekan pitää sanoa, että kerta tuo varas nyt juoksi ulos sen kaljalavan kanssa niin JUOKSE VITTU PERÄÄN SINÄHÄN SE VARTIJA OLET
mutta ei.
Hätäisesti pälyillään ympärille aivan kuin toivoen, että joku jauhosäkki hyppäisi hyllystä tekemään tarpeellisen.
Harotaan sitä ylipitkää surffitukkaa ja mietitään ja jahkataan ja mietitään lisää, vilkaistaan kiireesti itseään jostain kiiltävästä pinnasta ja lopulta vain päädytään viemään koreja paikalleen.

Joo.

Ensikerralla sitten.
Ensikerralla.

Leka-Hekan suvussa auktoriteetit ovat sentään kohdallaan.
Lähipiiri pullistelee niin yltäkylläisesti poliiseista, että Lekkiksen täytyy todella olla rikollisissa liikkeissään tarkkaavainen, ettei vain paljastuisi lainsuojattomaksi.

Mutta millaisia kyttiä?
Kaksimetrisiä painonnostajasankareita, sellaisia kokovartalo-jääviileäkaappeja, että kun sanotaan SEIS, niin verikin pysähtyy.
Että Leka-Hekan taskussa piilotteleva makeisrasia todella pomppaa sieltä kätköstään hihnalle maksettavaksi.
Niin sen pitää ollakin.
Perkele että olen kyllästynyt noihin  joiden hommiin tuntuu kuuluvan lähinnä matopelien näpyttelyä ja kolmioleipien sekä energiajuomien loputonta mässyttämistä.
Ja sitä vitun hihitystä. Ja loppuaika heilutellaan sitä päätä kuin vappuhuiskaa, kun se ylipitkä letinkutjake valuu koko ajan silmille.
Työhaalari hankaa tyhjää, on varmaankin teipattu päälle.

Jos te nuoret vartijat nyt tunnistatte itsenne tästä vähättelevästä kuvauksesta, niin tässä ilmainen vinkki:

Menkää töihin kirjastoon.
Ei, ei vartiaksi,
Kirjastontädiksi.
Siellä saa hiljaisena varjona hiiviskellä käytävillä ja kuiskailla sormi suussa että
..kaunis hiljaisuus pyydän..

Tehkää meille kaikille palvelus ja menkää sinne.
Olette paljon parempi siellä.
Paljon parempia.

Ja sinä auktoriteettivartija.
Jos tunnistit itsesi, niin muista minua joskus lämmöllä, vaikka kun olet suihkussa.

Lopuksi palataan vielä TTIP-vitutukseen, zeniläiseen harmoniaan ja yhdistetään nämä kuvaan, jossa meemintekijä on todella osoittanut luovuutta ja lahjakkuutta.

Kalenterityttö Heinäkuu.                                                                                                              

Ensiksi tärkeä ilmoitusuutinen:
Lukijamääräni on kasvanut huikeasti!
Kyllä vain.
Tilastot rytisevät ja laukkaamaan päässyttä hevosta ei voi estää etenemästä!
Kaksi on kääntynyt kolmeksi!
Hienot tunnelmat!
Kiitos sinulle, kuka oletkin.
Varmuudella et ainakaan äitini, koska sillä ei ole varaa internettiin.

Sitten toinen asia.
Lekkis kohtasi ensi kertaa tilanteen, jossa epäiltiin, ettei hän olisikaan kirjoittanut tekstejään itsenäisesti.
Tämänkaltainen pohdiskelu on kieltämättä perusteltua.
Onhan se epäilyttävää, että henkilö jonka älykkyys hädintuskin riittää omien kengännauhojen solmimiseen, juuston höyläämisestä puhumattakaan, olisi kirjoittanut tämän hirvityksen.
On vain yksi mutta.

Nyt Leka-Heka paljastaa jotain itsestään.

Lekkiksen persauksen lisäksi hänessä on muutakin suurta: nimittäin Ego.
Se on niin suuri, että olen joutunut vuokraamaan kaksi asuntoa, koska en mahdu itseni kanssa yhteen.
Sen vuoksi Lekkis käyttää XL-koon housuja. Vain Egon takia.

Ego vaatii syömään päivittäin neljästä viiteen erilaista suklaapatukkaa, pakastepitsan ja sellaisen kilon pussukan irtokarkkeja. Pari kolme ropposellista mämmiä kerma- ja sokerihunnulla sekä satunnaisia kala- ja lihakukkoja. Makkara-aterioita. Pellillisen tähtitorttuja ja joitain einesbokseja sekä tietysti jälkiruoaksi muutamia viinereitä, kerma- sekä berliininmunkkeja. Vuorovedolla suolalihaa ja konvehteja. Huuhdellaan kattaus alkoholisoidulla kuplajuomalla, useammalla sellaisella. Vielä joku näpsäkkä yömyssy, niin paremmin nukuttaa ja sydän kiittää.
Kaikki tämä vain Egon vuoksi.

Leka-Heka siis haluaisi kirjoitusapua, jokapäivä.
Jokapäivä.
Mutta Ego vain ottaa ruoskansa, komentaa tarttumaan grillikylkisiivuun ja työntämään sen ahnaasti kitusiin sekä kaatamaan tuopillisen valkkaria perään ja kirjoittamaan yksin.

Ja siksipä Lekkis nytkin istuskelee sohvallaan ja takoo rasvaisin sormin tietokoneensa näppäimiä ja antaa alkoholin kertoa tarinat.

Se siitä.
Heinäkuu on täällä ja te kolme höpönassua tiedätte mitä se meinaa!
Kyllä.
Heinäkuun kalenterityttökuvat ovat täällä!
Nyt saa vaan naattia naattia.

Ensin soudeltiin saalistamaan. 

ISÄ JUMALA ANTAKOON
AHVENOITA

Sit pikku hymyt

Sinne meni ja naukku päälle.

Saalista odotellessa ehti haravoimaan koko perkeleen tienoon.

Ja lopuksi herkkähetki kukkien kanssa.

Se tuliko kalaa, selviää seuraavassa jaksossa.
Heinäkuuntyttö kiittää ja lähtee yöksi pihalle biksuissa, koko päivän on ollut +10 astetta.
Brunaa ei vaan voi estää tarttumasta.