Hääpäivä

Tervetuloa.

Oletko naimisissa? 

Muista, että maailmassa on suuria johdattajia, jotka ohjaavat sinua tielläsi.
Minä olen yksi heistä.
Ja kerron sinulle nyt totuuden kaikesta:
Jos et ole naimisissa, olet oikealla tiellä. 

Siksipä haluasin jakaa kanssanne elämäni kauneimman päivän, hääpäiväni.

Se oli oikein kaunis ja helteinen kesäpäivän aamu ja minulla oli ylläni erittäin seksikäs ja kiristävä mekko.
Seisoin alkoholihuuruissani nojailemassa jonkin betonibunkkerin seinään, sillä kärsin ryyppäämisen aiheuttamasta vaikeasta nestehukasta.

Aurinko porotti palaneeseen niskaani, kun silmäni yllättäen sokaistuivat jostain kirkkaasta. 

Näin edessäni metallinhohtoisen kiiltävän rakennelman.

Pyyhkäisin kostuneita silmiäni ja siristäessäni tarkemmin, erotin valkeakaapuisen ukkelin vilkuttelevan minulle sen sisältä. Hän myös piteli kourassaan Rainbow-merkkistä vichypulloa, joten epäilemättä aloin raahautua tätä Jumalan miestä kohti. Hän varmasti halusi pelastaa minut. 

Olisihan minun pitänyt tietää, se että oli ansa. 

Täysin pahaa aavistamatta lähestyin metallista kehikkoa ja sen viilentävää varjoa.

Ukkeli saapui lauhkeasti hymyillen ovelle vastaan ja törkkäsi viileän pullon minulle kouraan sanoen:
"Kurkista toki sisään, siellä on mukavan viileää, jopa kylmää. Jääkylmää"

Ja ennen kuin humalainen mieleni ehti käsittää mitään, niin se perkeleen kätyri suihkautti silmiini pyhää vettä, potkaisi minua voimallisesti keskelle persettä ja niin lensin kaaressa metalliseen, noin viiden neliön kokoiseen häkkiin.

Sitten ukko napsautti oven lukkoon, poltti liperinsä, nieli avaimen ja kuoli.

Samalla hetkellä portti Narniaan aukesi ja lohikäärme kiskaisi papin ruumiin toiselle puolelle ja hetken vielä tunsin maailmojen välissä hehkuvan madonreiän aiheuttaman lämmön ihollani, kunnes se sammui ja maailmaan koitti pimeys.

Aamulla availlessa silmiäni näin jonkun pureksivan hätäisesti käsiään häkin toisella laidalla.

Hän on, kukas muu kuin uunituore aviomieheni.

Ennen puoltapäivää alkoi tapahtua kuitenkin jotain erikoista. 

Kullit saapuivat. Kyllä. Kullit.

Joka puolella marssi peniksiä. Isoja, pieniä, mustia, vinoja, hilseileviä ja paksuja.. Kaikkialla.

Ne kiertelivät häkin ympärillä ja vilkuttelivat minulle.

Uskokaa minua.

Ei vain nuorten poikien terveet ja vantterat patukat, vaan myös viisi-kuusikymppisten rekkaukkojen roikkuvat lohkareet heiluttelivat iloisesti häkkini ulkopuolella.

Joka puolella.

Herkullista.

Suuni maiskutti juhla-aterian ääressä ja tasan tarkkaan 1,57m päästä häkkini ulkopuolelta, mutta.
Mutta.
Vaikka kuinka yritin kädelläni kurkottaa jokaista punaisena hehkuvaa tai harmaana roikkuvaa lerppua, en koskaan yltänyt näihin herkkupaloihin.

Siispä käännyin häkkiin kanssani suljetun tärisevän raasun puoleen ja sain loistoidean.

Päätin suorittaa hänen kanssaan voimallisen yhdynnän, mutta jokin oli pielessä.

Havaitsin hänen hymyilevän.

Hymyilevän aivan liian leveästi  ja kuulin jälleen naksahduksen.

Se tuli hänen siveysvyöstään.

Syöksyin hänen luokseen ja ravistelin metallista häkkyrää hänen ympärillään. 

Tuloksetta. Se on lukossa.

Ja jälleen ennen kuin alkoholisoitunut mieleni ehti toimia enempää, myös hän nieli avaimen ja hymyillen sanoi:
"Ei koskaan, rakas, ei koskaan. Aamulla on aikainen herätys."

Ja näin kului jälleen satamiljoonaa vuotta.

Ja siellä minä yhä makaan, tänäkin päivänä. Käsi ulos kurkotettuna ja joka puolella kesätuulessa heiluvat penikset ja niiden taustalla helisevät kissankellot, jotka tuudittavat minut unien maailmaan.

No niin. Eipäs nyt riehuta taas kirjaimien ja satujen maailmassa.
Oikeasti Lekkis rakastaa Diktaattoria ja sen siveysvyötä.
Ja toistaiseksi täällä häkissä on ollut runsaasti ihanaa alkoholia.
Hyvin täällä viihtyy.

Ja sitten!
Kuten moni varmasti jo tietääkin, estradin valtaa mikäs muu kuin Lekkiksen herkullinen pikkujoulukalenteri!

Aah, mitähän makeaa ensimmäisestä luukusta paljastuu?

Ja luonnollisesti laitetaan hääkuva loppuun!

Hovimuusikko Ilkka lue tämä

Erittäin Arvoisalle Hovimuusikko Ilkalle.

Minä rakastan sinua. Rakastan.

Olet erittäin suloinen, vähän kuten kaikki hamsterit ja marsut ovat.

Melkein liian suloinen, niin että minun tekisi mieli ottaa sinut käsiini ja puristaa hengiltä. Huh.

Miettis Ellukin on kiinnostunut sinusta. 

Mutta se lesbo pelaa vain rugbya, joten kaikki tiedämme ettei teidän juttunne tulisi koskaan onnistumaan.

Ilkkaseni.

Muistutat minua 3-vuotissyntymäpäivistäni.

Syntymäpäiväkakkuni oli koristeltu punaisilla ja vihreillä marmeladikarkeilla ja Fazerin suklaanapeilla ja koska elimme kahdeksankymmentäluvun loppua Kuhmossa, niin luonnollisesti kermaa ei ollut yltänyt reunoille asti.

Koppiensa katoilla seisovat suomenpystykorvat täyttivät harmaat pihat räkytyksellään.

Oletko käynyt siellä?

Tykkäisit varmasti, kaikkihan me tykkäämme niin paljon, että muutamme pois.

Joka tapauksessa synttäripöydässäni ei ollut muuta tarjolla.

Minä yksin ja tuo kakku, josta näkee välittömästi että se maistuu huonolta.

Sen enempää en päivästä muista.

Enkä muista oikeasti tuotakaan, mutta olen nähnyt kuvan.  

Ilkka, nyt katsellessani noita sinun kasvojasi koristavia suklaanappeja, palaan muistoissani takaisin syntymäpäivääni; juhliin ilman vieraita, juhliin joiden vieraille olisi jäänyt nälkä.

Minulle jäi nälkä.

Elämännälkä.

Minulla on sinulle kysymys pikku taskujumalani.

Voisinko syödä sinut?

Myös sinä saisit aterioida.
Minulla olisi tarjoilla sellaista hieman linttaan poljettua hedelmää, sanotaanko näin joulun alla että vähän persimonin kaltaista.

Säilytän sitä alapäässäni.
Maistuisiko puraisu?

Sitten toinen kysymys.

Mikä se Jaajo-juttu oikein on? Miksi olet sen kanssa? 

Sehän näyttää siltä, että hikoilee paljon ja haisee eltaantuneelta.

Teillä siellä kopissa on varmasti ahdasta.

Kaikki me tiedämme, että radio on rumien ihmisten työpaikka. Siksi Jaajo on siellä ja pysyy.

Se kuuluu sinne, omiensa joukkoon.

Mutta sinä tähtisädetikkuni!

Minä en tahdo valosi palavan loppuun keskellä ääniaaltojen pimeyttä.

Vai onko sinunkin lapsuutesi ollut pimeä?

Rakkaani ethän anna sellaisen joskus kokemasi synkkyyden estää nousuasi maailman valoon.

Tavataan Johanneksen kirkolla kesällä, vaikka kello kahdeksan.
Sanon sinulle tahdon ja työnnän sinut kokonaisena pimeään kalmistooni.

Se on vähintään yhtä pimeä ja tunkkainen kuin nykyinen koppisi, jossa kuulen sinun sormiesi koittavan näppäillä tietä ulos kohti pelastusta. 

Jos osaisin, sanoittaisin sinulle kappaleen.

Ja ei. Se ei olisi Tauskia. 
Vaan Anna Hanskia: Jos et sä soita.
Mutta Lekkis ei osaa sanoittaa, Lekkis osaa vain murjoa.

Soita minulle.

Soita.

SOITA.

Anna minä puren sinun sormesi irti.

Kun näet Akua seuraavan kerran niin voisitko muistuttaa sitä maksamaan minulle
VELKANSA