SUOMIRAP-katsaus.                                                                                                                                    

Teemana olisi musiikki.
Tämä on jotenkin herkkä aihe.
On vaikea paljastaa jotain, mikä menee sieluun saakka.
Mutta onneksi Leka-Hekalla ei ole sielua, niin siitä ei synny estettä.
Lekkis siis lupaili viimeisimmässä päivityksessään vähän räpkuninkaiden läpikäymistä.
Tämä musiikkilajihan parhaassa tapauksessa saa lanteen nykimään ja silmäkulman vinkkaamaan pahaenteisesti, kun taas huonoimmassa aiheuttaa isosti myötähäpeällistä kummastelua.
Kumpikohan ääripää pitäisi esitellä ensin...
Hmmm.

Aloitetaan pimeydestä ja siirrytään kohti valoa.
Niin tehdään.
Ensimmäinen renkuttaja ja lajissaan häikäilemättömästi käsittämättömin:

Cheek.
Ei vittu.
Ei vitun vitun vitun vittu.

Joo.
Olihan se nätti siinä ohjelmassa, vaikkei suostunutkaan kömpimään sinne nuhjuiseen makuupussiin.
Joo, on kivat muskelit, en kiellä.
Ja ääni on karkea, on.
Mutta siihen se sitten vittu jää.
Mikä jää?
NO KAIKKI!

Miten....
Miksi...
Stadion täyteen?
STADION TÄYTEEEN?

Ja sitten ihmiset laittavat facebookinsa täyteen kuvia ja niitä nerokkaita riimittelyjä
"jos mä olisin sä, hei hei" tai "timantit on ikuisiaa-aa-a-a"

Cheek ja Stubb ovat eläviä todisteita siitä, että ainoa millä menestymisen kannalta on väliä, on että hammasrivi kasvaa suoraan.
Ja sekös tässä kismittää, omat sokeripalani vonkuroivat kuin Tshernobylin ydinlaskeuman jäljiltä.
Ei vittu, että Leka-Heka ei ymmärrä.
Ei nyt, eikä kauan sitten Kuopion Divassa.
Sen illan paras asia oli, että sisätiloissa sai vielä polttaa röökiä ja siideri maksoi euron.
Aijai, niitä kulta-aikoja.
Savu kirveli silmissä.
Joka puolella liimaantui hikisiä käsiä ja mikä siellä soi?
Avaimet mun kiesiin.
Hmm. Jos jotain myönteistä koittaa sanoa, niin aikaisemmissa kappaleissa oli edes yritystä.
Tämä ilmiö todistaa, että kansa on vitun tyhmää.
Cheek todella vie pään hajoilun äärirajoille.
Mutta Leka-Hekan ei tarvitse ymmärtää, vain murjoa.
Siispä listauksessani suomiräpin paskin riimittelijä on eittämättä siloposkinen ja urallaan ilmeisen ökyvarakkaaksi itsensä tahkonnut Cheek.

Keekki ja hänen tarkasti harjoitellut käsimerkkinsä.

Tämä tehtävä alkaa osoittautua erittäin rasittavaksi.
Yrittäessäni ratkoa kuka olisi ketäkin paskempi, ei voi kun turhautua, sillä on niin paljon valtakunnallisesti suosittua sontaa.
Seuraava vessanlattian pyyhkijä on Mikael Gabriel.
Verenpaineet huitelee kolmessasadassaviidessäkympissä kun yritän kuunnella Youtubessa yli kaksi miljoonaa kertaa soitettua "Älä herätä mua unesta" kappaletta.

Tekee vain mieli tappaa joku.
Noin kaksi miljoonaa ihmistä.
Tämä viemärirotan näköinen sotaorpo ajelee punavuoressa mattamustalla maasturillaan ja parkkeeraa sitä päin helvettiä, kun lekkis keräilee pulloja samalla kadulla.
Vittu että Leka-Heka tarvitsee aikamoisen Diapam, Hypoloc ja Tenox kuurin perkele.
Hmm. Lopuksi tässä aikaisemmin oli osio, jossa puhuttiin liian rumia. Koska Lekkis pohjimmiltaan on kuitenkin rauhan asialla, sekä toivoo yhteiskuntarauhan säilymistä, muokattakoon sanani seuraavasti:
Ei tehdä väkivaltarikoksia kenellekään, vaikka korvasta vuotaisikin kappaleen jälkeen verta.

Siinä koko kansan Miksu ja kesän kuumin tukkamuoti.

Noin.
Sitten vielä kaksi erilleen:
Elastinen ja Uniikki.
Sievät vauvapojat.
Nämä hyperkineettisen ylipirteät ADHD-tapaukset, jotka viettävät yönsä silmät auki käsien ja jalkojen sätkiessä loputtomasti.
Peter Panit, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi.
Leka-Hekan kiinnostus on aina kohdistunut miehiin ja eläimiin, ei koskaan lapsiin.
Joten nämä kiistatta iloiset hiekkalaatikon valloittajat, jäävät kohdallani lapioimaan hiekkaa muihin alapäihin.
Heillekin löytyy oma kuuntelijakuntansa: Miettis Ellu, sekä kaikki Fröbelin palikka fanit.
Elastinen tosin on Fintelligensien vaikuttaja, joten peukkua siitä.
Iso H on muutenkin enemmän Leka-Hekan makuun, vankilakonkarit aina on.
Leka-Heka haaveilee vankilaan pääsystä itsekin.
Se tuskin on edes kovin kaukainen unelma.

Vielä yksi tölkillinen ES:ää

Totta.

Noniin. Sitten muutamat epämääriset näpertelijät niputetaan samaan pussiin:
Asteet, Illit, Brädit, Spektit kaikki vaan pimeään syvään säkkiin, napakasti nippusiteellä kiinni, hieman bensaa ja tulitikkuja ja juhannustaiat alkaa olla tehty.

Niin kaunista roihua.

Tuli lämmitti suloisesti kasvojamme ja aurinko alkaa nousta.
Siirtykäämme hitaasti kohti aamunkoittoa.

Teini-ikä toi tullessaan paljon vääriä henkilöllisyystodistuksia, liikaa kajalia ja shokkivärejä, viinalla ja GreenCatilla täytettyjä pilttipurkkeja rintsikoiden välissä, oksentelua toripöytien päällä, ensimmäiset polven irtaantumiset ja epämääräistä nuoleskelua jokaisen järven rannalla, kuorrutettuna tietysti halvimmalla tupakkamerkillä, rikkinäisillä pyöränkumeilla ja ikuisen märillä festariteltoilla niin eipä ihme,
että seuraavat esittäjät saavat nostalgian nousemaan huippuunsa:
Kapasiteettiyksikkö, Ambassa, Trilogia, Steen1, Skandaali, Ezkimo ja Asa. Entinen Avain.
Jos olet niitä ihmisiä, jonka mielestä Roihuvuori tai Punainen Tiili ei iske kuin jäähyväissuukko, niin mene jo vetämään itsesi siitä MG:n pyyhkimästä wc-pöntöstä alas.
Mitä muuten tapahtui Royal Familylle? Ketä siihen edes kuului?
Samapa se.
Aikakaudetkin menevät sekaisin, mutta lämpöiset häpeäflasbackit palaavat aina.
Onneksi kaikki on anteeksi annettu, sinun puolestasi.

Kiireesti eteenpäin.
Parempia kohti keloessa on nostettava yksi väliin.
Petri Nygård.
Erittäin nerokkaasti kirjoitettua ryyppyvouhotusta, joka toimii.
Jos päättää musisoida paskasta, niin on osattava kertoa jotain vessanpöntöstä.
Meillä Petri on sama hienostunut maku ja sinä osaat hommasi viemärimies.

Good Shit. 

Sitten hän: Lord Est.
Kunnon humppaaja.
Mikä sinussa tavallisessa jampassa on niin ihanaa?
Hellät Oriit laukkaavat pellolla Reggaerekan juoksennellessa vapaana kaupunkiin!

Kuules poju, mun vieres olisi tosi lämmin.

Sitten vakavoidutaan.
Kemmuru. Hauska porukka.
Pietari, hienoa hienoa.
Laineen Kasperi, viihdyttävää.
SMC lähiörotat, kiinnostavaa.
Heikki Kuula. Taiteellisen hölynpölyn seassa on erittäin toimivia taiteellisia ralleja.

Ja lopulta palatsissa on kohdattava kuningas itse, Paleface.
Sinulle sanon suoraan, että ei voi muuta sanoo kun hattuu nostaa.
Suomenkielinen tuotanto on taottu helvetin lujaksi, kuumuuttaan hehkuvaksi seipääksi, joka lävistää kuulijan ja täyttää Leka-Hekan pimeän Mordorin.
Valtiatar mykistyy kielellisen nerouden ja yhteiskuntaa piiskaavan sävelen alla.
Kiitos Perkele, sanoisi Seppo Räty ja Leka-Heka nyökkää hyväksyvästi. 

Soita minulle. Mieluiten yöllä, se ei herätä epäilyksiä. 

Rottapoijjaat ajelulla.

Noniin.
Ja lopuksi ollaan ällöttävän diplomaattinen.
Ruger Hauer -Jokaiselle jotakin.
Se tyhjentää koko kattauksen ja siellä on kaikki ne vihatut ja rakastetut, huonot, hyvät, ihan homot ja aivan paskat.
HUOM! tarkkana kohdassa 2:04.
En kerro kuka, katsokaa itse.
Siinä hän on, kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Kokaiinikuningas. Minun vaahtopäinen rakkaani.

Lisäksi Miettis Ellun lämppäämä Felix Zengerkin löytyy.
Kaikkialle sekin on yrittänyt toosaansa hangata.
Mitäänhän ei tapahtunut, koska kissa hyppäsi vuoteelle.
Niin olikin.

Leka-Heka ei antaisi koskaan kissan olla panemisen tiellä.
Otetaan kissa mukaan.
Ja oikeasti.
Jos Lekkis koskaan pääsisi jonkun räppärin vuoteeseen niin olisihan se juhlapäivä.

Jees.
Siihen päättyy Suomiräpkatsaus.
Muistakaa kaikki pitää jenkkihuivit kireellä, hartiat jumissa ja löysät housuissa,
niin nyt kuin tulevaisuudessakin.