Perkeleen vartijat.                                                                                                                          

Ajattelin ensiksi, että mentäisiin kerrankin suoraan asiaan.
Mutta ei voi.
TTIP-sopimus on nyt hyväksytty ja olen perkeleellisen vihainen.
Kyse on siis vapaakauppasopimuksesta joka lisää suuryritysten valtaa suhteessa valtioihin.
Mutta siitä ei sen enempää, sillä Leka-Heka ei todellakaan halua antaa itsestään kuvaa yhteiskunta-aktiivina, vaan zeniläisenä munkkina.
Siispä:
Kun kaikki menee päin persettä, anna sen tapahtua.

Ja sitten siihen asiaan.
Leka-Heka omaa viha-rakkaussuhteen auktoriteetteja kohtaan.
On siis pakko hieman murjoa virkavaltaa.
On olemassa onnistunutta tilanteen hallintaa sekä vastaavasti sen löysää puutetta.

Joskus siellä kaupassa istuskellessani ja ahmiessani sisuaskia, punaisen verestävät silmäni kohtaavat tilanteita, joissa tarvittaisiin varmuutta ja lujuutta.
Sitä että homma otetaan näppiin.
Milloin kaljaboksit vilahtavat vauhdilla kassahihnan väärältä puolelta, milloin joku yrittää pitkälleen sille makoilemaan.
Tai joku köyhä koittaa pakottaa muut asiakkaat maksamaan omat ostoksensa,
tai sitten yksinkertaisesti on niin baarikunnossa, ettei vain voi enää myydä yhtään enempää.
Niin kovasti kun haluaisikin myydä ihanan punaisena hehkuvan tölkin vilvoittavaa mettä.
Mutta..
Jos on sekä oksennellut että sammunut jonoon, täytyy jokin raja valitettavasti koittaa vetää, niin sydäntäraastavaa ja tylsää kuin se onkin.

Usein tällaisissa tilanteissa olisi positiivista, mikäli paikalla olisi tarkkaavainen, lihaksikas, pitkä, matalaääninen, tumma, päältä karkea mutta sisältä pehmeä, tyylikäs, hieman hikinen sekä erittäin teräväpiirteinen ja vihainen vartija varjelemassa juopunutta kulkijaa elämän harha-askelilta.
Joka itsevarman rauhallisesti ja päättäväisesti sanoisi minulle että krapulasi ei haittaa ja jos haluat säkyyn se käy ja voin tehdä sinulle mitä ikinä vain haluat ja me ryntäisimme ulos kaupasta hissiin kiihkeästi suudellen ja himolle antautuneena minä näyttäisin sille pimeyttä tihkuvan luolani, mutta se ei tuntisi pelkoa, vaan rohkeasti astuisi sisään ja kohtaisi sitä hallitsevan hevosenpään ja söisi sen ja pilkkoisi sihisevän käärmeen kappaleisksi miekallaan ja viikkotolkulla me antautuisimme tälle nautinnolle juopolle että anteeksi nyt on aika poistua kaupasta.

Mutta onko siellä?

Eipä ole.

Siellä on juuri rippikoulusta päässyt 37-kiloinen näppyposki, joka keskittyy joko
a) selailemaan älypuhelimellaan Iltalehteä
b) etsiskelemään kiiltävää pintaa, josta vähän väliä voi tsekailla omaa hentoista olemustaan
c) nojailemaan velttona johonkin jäätelöaltaaseen, kun enää ei millään jaksaisi seisoa suorana
d) hihittelemään asiakkaiden kanssa
e) HIHITTELEMÄÄN ASIAKKAIDEN KANSSA
f) esittelemään niitä Iltalehden jännittäviä uutisia meille muille työntekijöille
g) toivomaan että mitään ei tapahtuisi.

Ja sitten kun tapahtuu, se auktoriteetti riittää tasan tarkkaan oman nenän kaivamiseen.
Leka-Hekan pitää sanoa, että kerta tuo varas nyt juoksi ulos sen kaljalavan kanssa niin JUOKSE VITTU PERÄÄN SINÄHÄN SE VARTIJA OLET
mutta ei.
Hätäisesti pälyillään ympärille aivan kuin toivoen, että joku jauhosäkki hyppäisi hyllystä tekemään tarpeellisen.
Harotaan sitä ylipitkää surffitukkaa ja mietitään ja jahkataan ja mietitään lisää, vilkaistaan kiireesti itseään jostain kiiltävästä pinnasta ja lopulta vain päädytään viemään koreja paikalleen.

Joo.

Ensikerralla sitten.
Ensikerralla.

Leka-Hekan suvussa auktoriteetit ovat sentään kohdallaan.
Lähipiiri pullistelee niin yltäkylläisesti poliiseista, että Lekkiksen täytyy todella olla rikollisissa liikkeissään tarkkaavainen, ettei vain paljastuisi lainsuojattomaksi.

Mutta millaisia kyttiä?
Kaksimetrisiä painonnostajasankareita, sellaisia kokovartalo-jääviileäkaappeja, että kun sanotaan SEIS, niin verikin pysähtyy.
Että Leka-Hekan taskussa piilotteleva makeisrasia todella pomppaa sieltä kätköstään hihnalle maksettavaksi.
Niin sen pitää ollakin.
Perkele että olen kyllästynyt noihin  joiden hommiin tuntuu kuuluvan lähinnä matopelien näpyttelyä ja kolmioleipien sekä energiajuomien loputonta mässyttämistä.
Ja sitä vitun hihitystä. Ja loppuaika heilutellaan sitä päätä kuin vappuhuiskaa, kun se ylipitkä letinkutjake valuu koko ajan silmille.
Työhaalari hankaa tyhjää, on varmaankin teipattu päälle.

Jos te nuoret vartijat nyt tunnistatte itsenne tästä vähättelevästä kuvauksesta, niin tässä ilmainen vinkki:

Menkää töihin kirjastoon.
Ei, ei vartiaksi,
Kirjastontädiksi.
Siellä saa hiljaisena varjona hiiviskellä käytävillä ja kuiskailla sormi suussa että
..kaunis hiljaisuus pyydän..

Tehkää meille kaikille palvelus ja menkää sinne.
Olette paljon parempi siellä.
Paljon parempia.

Ja sinä auktoriteettivartija.
Jos tunnistit itsesi, niin muista minua joskus lämmöllä, vaikka kun olet suihkussa.

Lopuksi palataan vielä TTIP-vitutukseen, zeniläiseen harmoniaan ja yhdistetään nämä kuvaan, jossa meemintekijä on todella osoittanut luovuutta ja lahjakkuutta.