Heissuli veissuli.
No niin.
Tiedättehän kappaleet, jotka pilaavat päivän kuin päivän.
Rallatuksia, joita et pakene töissä etkä kaupassa, et uimahallissa, julkisessa liikenteessä, verovirastossa, baarissa ja varsinkaan anoppilassa.
Musiikki rallattaa ja sinä kuuntelet.
Radiokanavat pursuavat lällätyksiään, joita tarjoillaan kiivaimpina hetkinä kerran tunnissa.
Sinun työpäivän jälkeinen väsymyksesi, vessahätäsi, nälkäsi ja muut elämääsi rytmittävät tilanteesi ovat toisarvoisia, sillä ääniaallot eivät vastaa tarpeisiisi joikauksen vain jatkuessa.
Hitaasti alat vihaamaan maailmaa ja ihmisten typeryyttä, katselet ympärillesi ja mietit millaisia lyömäaseita se pitää sisällään.
Juot itsesi päihdyksiin ja päädyt vihoissasi alasti riehumaan naapurin tiluksilla vaikuttaen itsetuhoiselta.
Poliisi vie sen mikä sille kuuluu ja niin sinä makaat sellissä keinuttamassa itseäsi ja musiikki soi.
Juontaja nauraa, sinä itket ja musiikki vain soi.
Se pohjustuksista ja nyt itse asiaan.
Aloitetaan yhtyeestä, jonka nimeä en tahdo ääneen lausua.
Mikään kesä ei enää koskaan voi tuntua hyvältä.
On tämän bändin ja hannatädinkakkujen ansioita, että vierailu sukulaisissa on hidasta kiirastulta alusta loppuun, sillä mikä muukaan tapaamisia rytmittää kuin ikuisen iloisesti rallattava Radio Nova. Sen tahdissa jauhan kuivia hannatätejä ja liian laimeaa kahvia, asunnoissa joissa haisee jännältä ja kaikki mikä silmiini lankeaa on ruskeaa.
Seinät, lattiat, matot ja erikoiset oviaukoista roikkuvat puukoristeet lemuavat kaikki ruskean kellertävältä seitsemänkymmenluvulta.
Tämähän vielä menisi, mutta se musiikki.
Se saa korvani vuotamaan märkää puserolleni.
Hätäisesti pyyhin nesteen kädelleni ja kuumeisesti mietin, mihin kadotan mäskän kourastani, kunnes minut pelastaa mikäs muukaan, kuin pehmoinen ja lämmin sekä tietysti ruskea: raanu.
Kyllä vain jumalauta, raanu. Eli ryijy. Eli mikä helvetti.
Vielä on olemassa ihmisiä, jotka virittelevät seinälleen villakankaisen viltin.
Sen kauniin tuore, ruskea sävy huikkaa raikkaan tervehdyksensä heti olohuoneeseen astuessa.
Jokatapauksessa, tämä erikoinen sisustuselementti roikkuu takanani ja siihen pyyhkäisen käteni välittömästi kun kestitsijöiden silmä välttää.
Sinne katoaa neste, raanu imaisee hyyhmän anhaudella.
Sitten koittaa kiusallinen hiljaisuus.
Kaikki on puhuttu, kaikki on sanottu.
Kun en kestä hiljaisuutta, alan hätäpäissäni valehdella.
Kehun hannatädinkuivamuonaa ja kehun kahvia.
Kehun minut pelastanutta raanua.
"Kerrassaan valloittava seinäkoriste"
Kadun sanojani ja pureksin kieltäni ja nipistelen itseäni salaa.
Rapsutan koiraa, joka murahtaen väistää kosketustani.
Perkeleen rakki, ei pelasta tilannetta.
Olen epätoivoinen ja jatkan joutavuuksien valehtelua, jauhan kaiken mitä sylki suuhun tuo ja ajattelen samalla että minun pitäisi vain vaieta.
Viimeisenä kehun musiikkiakin kun en keksi muuta.
Pakenen saunaan.
Virheellisesti luulen pääseväni pakoon lauteille.
Ehei.
Radio väännetään lujalle, koska suuri hitti alkaa soida.
Oi kyllä vain Tero Vaara, teidän suurin hittinne.
Kun sitä kesää on vaan vielä ikuisesti jäljellä.
Rallastusta ei pääse pakoon.
Kehoani alkaa kihelmöidä ja pistellä.
Luulen sen johtuvan 120 asteisesta pätsistä ja suihkun ruskeasta vedestä.
Olen kuitenkin väärässä.
Kauhukseni huomaan vartalolleni alkavan ilmaantua paiseita jokaisen Radio Novan juhannuslistan soittaman Mamban kappaleen myötä.
Hankaan pahkuroita hädissäni pesusienellä kyyneleiden sumentaessa silmäni.
Korvissani vinkuu ja huimaa, en pääse pakoon.
Jumalani en pääse pakoon.
Lauantai-ilta alkaa soida, minä makaan suihkun lattialla raapimassa märkärupea Tero Vaaran tahdittamana. Lyön itseäni saunakapustalla useita kertoja ja rukoilen, jos Jumala nyt vain pelastat minut tästä, niin olen sinun.
Viimeisenä Valokuvat saavat omankin elämäni vilahtamaan kuvina ohitse.
Uupuneena luovutan, en pääse pakoon.
Hyvästi maailma, onneksi ehdittiin ottaa ne lenkkimakkarakuvat.
Sitten kaikki pimenee.
Hitaasti, vuosia myöhemmin palaan tajuihini.
Herään valkoisesta huoneesta, jossa on hiljaista.
On rauhallista.
Lääkäri kertoo, että aivovaurion vuoksi minua on pidetty kolme vuotta koomassa.
Hän kuitenkin lohduttaa, että opin vielä kaiken uudelleen, seksikkään poseeraamisen ja alkoholilasin nostamisen.
Että minä selvisin.
Poistuessaan hän kääntää huoneeni radiota kovemmalle, ihan vain jotta piristyn.
Ja koska tämä tarina lähti vähän käsistä, niin jatkan sen loppuun seuraavassa numerossa.
Lopuksi teemakuva:
 |
| Kuva Mambasta ja Radio Novan juhannuslistasta. |
PS, Koska tämä aihe on oikea runsauden sarvi, josta on saanut lypsettyä kirnun jos toisenkin,
niin tutustu ihmeessä aikaisemmin käsiteltyihin katsauksiin täältä:
Suomimusan ällötykset 1 ja
SUOMIRAPkatsaus.
