Yllemme laskeutuu marraskuu
Kun asfaltin pinta peittyy mustalla jäällä
Haamut ja kummitukset ovat taas täällä
Kop kop, kuuletko jo pimeän kutsun
pian oot kanssa vainajain ja pelkäävän muksun
Kun pelottava pimeys hohkaa talon nurkista
Kaivaa Lekkis turvaa makeispurkista
Auta ei edes suoja tuhdin humalluksen
Sitten muistaa hän ratkaisun oivan
Kantaahan mukanaan mahtia kiven voiman
Alapäästä löytyy se maaginen kaakku
Juhannustarinan tuttu, voimallinen paakku
Se suojaa antaa ja turvaa yön
Voi Lekkis jälleen aloittaa valokuvaustyön
Ja niin hehkussa punaisena loistavan kuun
Jo kamera napsuu kanssa suun
Vaikka usva nousee, kovin on sakea
Lekkis ei pelkää, vaan hyvin maistuu makea
Ahnaasti ahmii karkkien helmiä
joukossa pari verestäviä silmiä
tikkaria, nekkua ja joku lakritsilötkö
Lekkiksen suuhun katoaa jokainen mellipötkö
Olisiko seuraavaksi kepposen aika
Mites olisi pikkuvempainten laita
Delfiini, jänö ja suukkosuu
Kuviin erikoista roinaa ilmaantuu
Ja jossain korkealla loistaa se kuu
Kun neito rojujaan nuuhkimaan intoutuu
Ja vaik' runo tällä kertaa olisikin hepponen
Lukija saa itse päättää maistuisiko paremmin karkki vai kepponen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti