maanantai 29. helmikuuta 2016

Yhteiskuntamme sekopäät

Heissan.

Olen julkaissut viime aikoina paljon materiaalia vain itsestäni.
Tämä linja tulee jatkumaan sillä oman perseen tuijottelu on mielipuuhaa ihan kenelle vain.
Tänään kuitenkin palataan hetkeksi siihen mistä kaikki sai alkunsa, siis miehiin ja heidän murjomiseensa, sillä heitähän minä rakastan yli kaiken.

Kyllä.
Tänään murjotaan kuten ennen vanhaan ja ei kuulkaa ihan ketä tahansa!
Käsittelyssä yhteiskuntamme kovimpia erikoisuuksia.
He ovat toisinajattelijoita tai muuten vain hulluja neroja joiden toimintatavat, ajattelumallit tai ulkoinen habitus eivät miellytä ja joille tavanpulliaisten on helppo naureskella Teboililla, samalla kun naputtaa hedelmäpeliä munkkipossun sokerin sulaessa suupielessä.

Tuotakoon julki välittömästi, ettei tämä teksti tule tekemään riittävää kunniaa näille aikamme hörhöille, vaan on vääjäämättä vain löysä henkäys siitä tulisesta puhalluksesta, jonka nämä henkilöt ovat maailmaamme kyenneet luomaan.
He ovat kaikki miehiä tottakai.
Naiset palatkoon pullavatiensa ääreen pyyhkimään pikku nuhanenien räkätolloja esiliinan nurkkaan.

Heitä on neljä:

Pakko aloittaa siitä melkein oudoimmasta heti kättelyssä.
Hän on mies alieneiden ja muiden örkkimörkkien maailmasta, jossa lentävät lautaset ja valoilmiöt eivät ole vain baarien tarjoamaa todellisuutta, vaan tiukkaa faktaa ulkoavaruudesta.
Hän on antanut taikinaiset kasvonsa UFO-kokemuksille ja oli sitten kyse ihmiskunnan synnystä tai pyramidien kasaamisesta tämä mies tietää ketkä olivat kaiken takana.
Hän on ulkonäöltään itsekin sekoitus humanoidia ja suosionsa huipulta pudonnutta iskelmätähteä, antaa miehen puhua ja vihreiden ukkojen lennellä. Tämä ihana persoona on Juhan af Grann.



Seuraava onkin melkoinen!
Kovanluokan tekijä. Erittäin tiukka toisinajattelija sekä poikkeuksellisesti henkilö joka myös elää kuten saarnaa. Tämä sähköttömässä mökkerössään mököttävä ammattikalastaja toivoo uutta tsunamia, maanjäristystä, mutavyöryä, paiseita, tippuriaaltoa, vesijohtoveden myrkyttämistä, että naiset soittelisi, että vihreä olisi uusi musta ja että sammalta voisi syödä. Ihan mitä vain, jotta ihmiskuntamme tuhoutuisi.
Siksipä hän masentuukin aina kevään koittaessa kun porukka ei paleltunutkaan pakkaseen, vaan jatkaakin vain lisääntymistään.
Äärilaita-ajattelijoita voidaan pitää fanaatikkoina sekä vaarallisina, mutta kyllä hän on kiintoisa mies kastissaan.
Ei voi kun tykkää: Pentti Linkola


Sitten!
Yli kaiken jos jotain Lekkis rakastaa, niin salaliittoja.
Tämä mies taistelee lääketeollisuuden saatanallista margariinimyllyä vastaan.
Näkemystensä vuoksi hänet on poistettu televisiosta, koska ei suostu ahtautumaan ajattelutapaan jossa kaikenlaiset napit ja pillerit ovat terveydenhuollon pohja ja muutti siksi Hampuriin avoimemman ilmapiirin maastoon.
Hän uskoo pilaantuvan ruoan voimaan ja kiistää keinotekoisen rasvan ja sokerin tarpeellisuuden ihmiselle.
Hän käskee sinua heittämään Keijupurkilla vesilintua ja sitten syömään se vesilintu, mieluiten voissa paistettuna. Hän on vähähiilihydraattisen ravinnon kiistämätön kuningas, Suomessa aliarvostettu terveysasiamies ja muutenkin hauska tyyppi. Antti Heikkilä jatkoon 10/5



Sitten viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä Cristal Snow. Siis Tapio Huuska.

Okei, nyt kriitikot alkavat välittömästi kyseenalaistaa glitterpojun kuulumista tähän hulluudessaan nerokkaaseen joukkioon, sillä onko Cristal kirjoittanut yhtään kirjaa tai kommentaaria tai kritisoinut yhteiskunnan tukipilareita tai rakennelmia. Osaako hän edes kirjoittaa? Varmasti.

Muistakaamme, ettei yhteiskunta koostu pelkästä harmaasta kivestä ja laudan pätkistä, vaan pitäähän se talo maalatakin. Ja millä värillä?
NO NIILLÄ KAIKILLA!
Cristal Snow ei ulkoisesti todellakaan edusta perinteisen klassista mieskuvaa, sillä Säyneisissä tai Kuhmossa tai Iisalmessa tällainen meikkaava mies olisi jo kannettu saunan sytykkeeksi.
Totta se on, vielä vuonna 2016 tällaista ilmestystä pidetään näissä paikoissa hörhönä ja sille tykätään naureskella samalla kun lihapiirakan välistä pursuaa sinappikurkkusalaatti poskelle siihen sokeritahran viereen.
Siellä ei elellä punavihreässäkuplassa.

Ja juuri siksi, oman sähikäismäisen tyylinsä takia hän on viihteen ja shown oma liian kovaääninen lehtolapsi, hän on suomalaiselle miehelle liikaa, liian dramaattinen, liian draq, liian lady, liian vauhko, liian kaikkea ja aivan liian suoralla hammasrivillä varustettu.
Hän näyttää keskisormea ja valkaistua peräaukkoaan tavalliselle suomalaiselle tyypilliselle patsastelulle.
En tiedä mikä sinä Cristal Snow olet tai mitä teet, mutta tiedän että Lekkis rakastaa sinua!

Kyllä viihdemaailmassa tarvitaan aina yksi silmänsä tuhrinut miesprinsessa, joka kävelee korkkareilla paremmin kuin lavallinen Nakkilalaisia missejä.
Älä sure Euroviisupaikan menettämistä, sillä sä olet huikea. Pus.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti