lauantai 1. elokuuta 2015

Tinder & Elokuun kalenteritypy.                                                                                                         

Oih ja voih, kun Lekkiksellä on ollut niin kova kiire kaataa tamponiin alkoholia ja piilotella sitä kehonsa kätköihin, niin meinaa jäädä tämä kirjoitusrumba aivan sivuseikaksi.
Otetaas reippasti leka kouraan ja naksautetaan sidukka auki ja ryhdytään runoilemaan.

Tänään minun aiheeni koskee erästä kultaista virtaa nimeltään Tinder.

Aina olen halunnut. 
Aina toivonut ja aina haaveillut.
Hangannut Miettis Ellun näytön puhki etsiskellessäni Napoa ja sitten vahingossa pyyhkinyt yli kun lopulta sattui kohdalle. 
Liian vikkelät nivelet.
No ensi kerralla sitten.

Mutta siis, vain satunnaisesti olen päässyt tätä ihanuutta hakkaamaan. 
En itse saa antautua tälle jännittävälle seikkailukentälle kokonaan, koska tuo Diktaattori on koko ajan niskan takana huohottamassa parisuhdesääntöineen.
Mutta kuitenkin..
Ihan vain varuilta tein itselleni tekstin valmiiksi, jos kuuluisin tähän siunattuun ja kovasti kadehtimaani ihmisryhmään. 
Siispä Tinderin esittelytekstini kuuluisi seuraavalla tavalla:

Hei sinä, jolla on tiukkaa veressäsi ja jonkinlainen perkele sydämessäsi.
Kylmät syysillat koittivat ja kuumat muistot lämmittävät vain poissaolollaan.
Jos et pelkää mielenterveysosastoja ja Koskenkorvaa, olet etsimäni tyyppi.
Olen viinaan menevä, mutta yleensä palaan takaisin.
Aina parempi jos sinunkin lemmikkisi viihtyvät jääkaapissa.
Minulla on kolme persoonallisuutta, kenet heistä haluaisit tavata ensin?
Tupakoitko? Jos et, aloita.
Heitä pois jo turvallisuuden tunne ja akkasi. 
Anna minun olla se sinun elämäsi suurin virhe.

nimim. Takki tyhjänä, pää täynnä.

Ja kuvina luonnollisesti toimisivat kalenterityttökuvani.
Erittäin seksikästä.
Tässä onkin uunituoreet elokuun poset.
Ei paskempia vaikka itse sanonkin.

Kiitos kaikille kuvauksiin osallistuneille kannustajille ja suhteellisen heikkotasoiselle vastapelaajalle.







Ja perkele taas unohdin kertoa kuinka siellä katiskalla kävi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti